tiistai 19. kesäkuuta 2012

Estonia + little makeup review

Heissan! Tallinnan reissu meni aivan mahtavasti. Herättiin lauantai aamuna aikaseen ja suunnasttiin helsinkiin. Hypättiin laivaan ja lähettiin Tallinnaan. Oltiin siis tallinnassa yks yö ja yövyttiin sokos hotel virussa. sieltä oli iha mahtavat maisemat. Suoraan merelle päin. Ensimmäinen ilta meillä meni vanhaa kaupunkia kierrellessä ja käytiin muutamissa kaupoissa kuten sellasessa ''rock'' kaupassa josta sain matkaani sex pistolssin maailman ihanimmat tennarit!
Käytiin syömässä sellasessa mestassa ku beer house. Todella kiva ravintola missä oli oma olutpanimo. Ravintolassa oli kaks osaa, toinen oli ihan perus normi mesta pöytineen mutta toinen puoli oli kuin pieni kylä. siinä oli vähän niinkuin katu ja sit muutamia loosseja jotka oli kaikki kuin omia pieniä taloja :)
Itse istuttiin metallisepän majassa mut siel oli myös liha kauppa ja metsästysmaja ja vaikka mitä muuta.

Ilta meni rattoisasti sitten siellä oleskellen (: 

 Vanhan kaupungin terasseja

Kulta sai sitten illalla joskus yhen aikaan ihanan päähän piston kun käveltiin sieltä vanhasta kaupungista ulos ja siellä oli kadunvarrella vielä hirveesti kukkakojuja auki. Sieltä se raahas mulle ruusun :33

Seuraavana päivänä sit tehtiin alkoholi ostokset ja lopputulos oli 4 lavaa kaljaa, ihana viini pullo ja satunnaisia siidereitä. Ei siel kyl mitää oo hinnalla pilattu kun lava kaljaa maksaa 13 e ja hyvä pullo viini 4 e .

Meillä meinas tulla kiire sit kaupassa kun 15 vaille 12 tajuttiin et 12 pitää luovuttaa hotellihuone. aika rivakasti sai sieltä kaupasta kävellä,ehittiin kuitenkin (: 
 Sitten käytiin viel vähän ostoksilla niissä sataman piraatti kaupoissa, ite sain matkaan ed hardyn lippiksen ja t-paidan. 


Sitten lähettiinkin jo laivaan. Alko pikkuhiljaa olla jo kovakin väsymys mutta vaikka oli viileä sää niin matka meni rattoisasti kansiterassilla (: 

Kotiin kun pääsin niin suoraan pehkuihin, olin ihan väsyny.

Sellainen tallinnan reissu. Nyt asiasta kukkaruukkuun.
Tilasin tossa vähän aikaa sitten sellaisen meikkipuuteri/voide combon ja ajattelin vähän selittää miten se toimii. Kuulin tästä yheltä kaverilta ja mulla on jo hetken aikaa ollu vaikeuksia meikin pohjustuksen kannalta. Tää ostos kannatti 


Mikä: Cake-makeup
Mistä: Punanaamio ( linkistä löydät kyseisen tuotteen)
 pisteet: 9/10
infoa:
Meikki on siis vähän niinkuin meikkivoide sekä puuteri samassa. aktivoidaan vedellä eli meikkisieni vaan kastellaan ja hinkataan tota siihen ja taputellaan iholle, kuivuu hetkessä. Siinä on sit suoraan meikillepohja valmiina, sen kanssa ei tarvii yhtään mitään peitevoiteita tai muuta. Purkissa näyttää vähän tummalta mutta iholla paljon vaaleampi. Siinä on niin paljon pigmenttiä että varmasti ei tarvitse laittaa kuin ihan kevyt kerros ja peittää silti.
Hienointa on se että se on lähes huomaamaton eli ei jää sellaista hirveää puuterinaamaa tämän kanssa.
Hintaa tuotteella on vaan 11.90 mutta ikävä kyllä sitä ei saa normaali kaupoista vaan on tilattava tuolta punanaamiolta. Mun ostama väri on 030-G1 joka on tosiaan vaalealle suomalaiselle iholle, ei kannata siis ottaa yhtään vaaleampaa kun sitten menee jo goottivalkoisen puolelle toi G0 niinkuin sivuilla lukee.

Suosittelen kaikille meikkivoiteiden ja mattemoussejen kanssa taisteleville oikein lämpimästi! Kestää muuten pitkään!

kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti