Oona
![]() |
| ahaha, nauran tälle kuvalle ikuisesti. älkää säikähtäkö :D |
Meillä on saattanut olla monia vuosiakin välissä ettei olla nähty mutta kun taas uudelleen nähdään, on kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Kuin emme koskaan olisikaan olleet erossa. En muista kertaakaan kun oltais nähty etten olisi nauranut maha kippurassa oonan jutuille. Inside läppääkin on syntynyt ja tuoreimmat tällä hetkellä ovat ''saatanansaatana'' ja ''mut onneks mulla on hieno venytyskoru''
Jälkimmäisestä kerron sen verran että viime viikonloppuna kun oltiin lähössä viemään minua kotiin somerolle, auto lahos forssan abc:n pihaan ja istuttiin siinä sitten puoltoista tuntia. Loppupeleissä kun kaikkia vähän alkoi vituttaa se autossa istuminen, tokaisin jostain syystä kyseisen lauseen ja nyt jokaiseen juttuun on ollut pakko kommentoida ''mut onneks mulla on hieno venytyskoru''
Uskon että Oona on yksi niistä eliniän kestävistä ystävistä. En tuskin eläisi ilman häntä. Systeri, sisko. Rakastan häntä
Maher
![]() |
| Maher teki tän kaulakorun mulle ihan omin käsin! :3 |
Janna
Lapsuuden kesät, yhdessä kasvaminen, leikit ja naurut. ilot ja surut. Jannan olen tuntenut 5 luokalta saakka. Muutettiin samalle paikkakunnalle lähes samaan aikaan. tasan viikko eroa. Alkujaan ei niinkään oltu yhdessä mutta jostain se sitten lähti ja janna tulee aina olemaan todella lähellä sydäntäni. Janna on aina ollut ihminen jota olen ihaillut niin monellatavalla. kadehtinutkin. Hän on itsevarma, kaunis ja järkevä ihminen. Henkisesti minua paljon vanhempi ja kypsempi vaikka fyysisesti olen jannaa pari vuotta vanhempi. Janna on tällä hetkellä tuore äiti ja lapsuudessa tehty lupaus antoi minulle kunnian olla pienen ihmeen, kauniin tytön kummitäti. Jannalla ja minulla on myös se ettemme pakosta nähneet moniin vuosiin mutta silti kaikki pysyi ennallaan. Jannan kanssa minulla on paljon kullattuja muistoja. Hetkiä jota en koskaan unohda. Ja uskon että janna tulee olemaan elämässäni aina. Minä en ainakaan aijo päästää häntä pois, en sitten millään ;) Olet minulla aina rakas! <3








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti